Tieteiden yö levittäytyy talviseen Helsinkiin

Tieteiden yötä vietetään ympäri Helsinkiä torstaina 12.1.2023. Illan pimentyessä voi poiketa kuuntelemaan esitelmiä uusimmista tutkimuksista, osallistua työpajoihin tai kisata tietovisoissa. Tapahtumia on tänä vuonna tarjolla noin 40. Ohjelmaa on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Mikä yhteys on Fibonaccin lukusarjalla ja gerberan kukinnoilla? Kuka päihittää kilpailijansa suohonlaulannassa? Onko elämä 2000-luvulla murrosta, katastrofia vai romahdusta? Tieteiden yön tapahtumat herättelevät kysymyksiä ja tarjoavat oivalluksia. Illan ohjelma syntyy jälleen lähes 80 tiede- ja tutkimusorganisaation yhteistyön tuloksena.

Tapahtumat painottuvat tuttuun tapaan Kruununhaan ja keskustan alueelle, mutta ohjelmaa löytyy myös esimerkiksi Kalliosta, Viikistä ja Tapiolasta. Useita tilaisuuksia voi seurata myös verkossa. Katso tapahtumapaikan mukaan eroteltuja poimintoja tästä:

Keskusta ja Kruununhaka

Kaisaniemi

Kallio

Keskustakirjasto Oodi

Kaartinkaupunki ja Ullanlinna

Katajanokka

Tapiola

Viikki

Verkko-ohjelma